KANTA-HÄMEEN MAANPUOLUSTUSYHDISTYS RY  

Kanta-Hämeen Maanpuolustusyhdistys on valtakunnallisen tai alueellisen maanpuolustuskurssin käyneiden henkilöiden yhdistys, jonka toimialueena on Kanta-Häme. Yhdistys ylläpitää ja ajantasaistaa jäsenistönsä kursseilla saamia tietoja sekä toimii verkostoitumisen välineenä.


 

Yhdistyksen toimintamuotoihin kuuluvat:

- Jäsenlehti ja jäsenkirjeet

Yhdistys tilaa jäsenilleen neljä (4) kertaa vuodessa ilmestyvän Maanpuolustuskurssiyhdistyksen julkaiseman Maanpuolustus -lehden. Lisäksi yhdistys tiedottaa jäseniään jäsenkirjeitse 2-3 kertaa vuodesssa.

- Koulutustilaisuudet

Yhdistys tarjoaa jäsenilleen maanpuolustukseen liittyvää koulutusta. 

- Kokoukset ja esitelmätilaisuudet

Vuosikokousten yhteydessä on kuultu säännönmukaisesti yhdistyksen toimialaan kuuluva esitelmä.

- Kevät- ja syysretket

Jäsenmatkat ovat yhdistystoiminnan suola. Matkalle on mukava lähteä samanhenkisessä seurassa ja kavereiden kanssa. Vuonna 2012 kävimme Pietarissa, 2013 Itä-Virossa Narvassa ja Sinimäillä, 2015 kävimme Etelä-Virossa, jossa tutustuimme Viron Suomi-poikiin ja Metsäveljiin. 2016 kevätretki suuuntautui Saarenmaalle ja syysretki Porin Prikaatiin. 2017 kevätretken kohteena oli Hiidenmaa ja 2018 kohteina olivat Tartto sekä Viljandi. Lisäksi osallistuimme Maanpuolustusnaisten järjestämälle retkelle Eduskuntataloon. 2018 syysretki suuntautui Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikuntaan Tampereelle. 2019 yhdistys teki retken Etelä-Viroon. Yhdistys kävi tutustumassa DA Groupin tiloihin ja Merimuseoon vuonna 2022 syyskokouksen yhteydessä. Kevätkokous 2023 pidetään Patrian tiloissa Hämeenlinnassa.